Taas vierähti pari kuukautta edellisestä tänne runoilusta. Koitetaanpa siis herätellä tarinoita henkiin. Takana on nyt reilut puoli vuotta siitä, kun ensimmäisen kerran astelin ulos Zürichin lentokentältä ja mielessä pyöri tuleekohan tästä hommasta yhtään mitään? Nyt voin sanoa, että tämän puolen vuoden aikana fiilikset on vaihdellut suuntaan ja toiseenkin. Välillä on sellainen olo, että hommasta ei tule hevon, no sitä, ja välillä tuntuu, että homma rullaa ihan suunnitellusti.'

Kentän ulkopuolella on päässyt edelleen nauttimaan eri kaupungeista, nähtävyyksistä ja maisemista, kun taas kentän puolella homma ja fiilikset on ailahdellut laidasta laitaan. Sarjan alussa homma lähti välittömästi väärille raiteille. Tuntui, että emme oikein onnistuneet missään ja syöksykierre oli valmis. Onneksemme Tampereen EFT:n paikkeilla oli kolmen viikon maajoukkuetauko sarjapeleistä ja saimme sitä kautta katkaistua epäonnistumisten kierteen. Kolmen viikon aikana muutimme käytännössä koko pallottoman pelitavan ja viisikot sekä harjoittelimme hyvin. Muutoksia ei tehty sen takia, että joukkue ei olisi pystynyt toteuttamaan aiemmalla kokoonpanolla aiempaa pelitapaa, mutta usko omaan tekemiseen ja tasoon oli niin kovalla koetuksella, että tavalla tai toisella ajatukset oli saatava muihin asioihin. Noiden asioiden käsittelyyn on monta tapaa, mutta tällä kertaa päätin riskillä toimia näin. Muutimme siis käytännössä kaiken ja tuon muutoksen toteuttamiseen oli kolme viikkoa aikaa.

Tällä kertaa homma onnistui. Usko omaan tekemiseen oli palannut ja pääsimme aloittamaan puhtaalta pöydältä. Se, että pystyisimme voittamaan sarjaa tappioitta johtaneen yhdeksän maajoukkuepelaajan Churin heti ensimmäisessä tauon jälkeisessä pelissä, ei toki ollut käynyt rehellisesti sanottuna edes minun mielessäni. Niin kuitenkin kävi. Chur ei ehkä pelannut parasta otteluaan, mutta se ei vie sitä faktaa pois, että me onnistuimme erittäin hyvin pelissä ja rehellisesti sanottuna Chur ei löytänyt tällä kertaa minkään moisia avaimia meidän pelitapamme purkamiseen. Tuon 4-1 voiton jälkeen seuraavana päivänä edessä oli Cupin puolivälierä toista "suurta" Dietlikonia vastaan. Mielenkiintoinen tilanne sikäli, että pääsimme heti näkemään ja kokemaan oliko edellinen päivä ollut "onnenkantamoinen", vai pystymmekö säilyttämään oman tasomme? Emme aivan pystyneet. Oma pelaamisemme edellisen päivän rasituksen jäljiltä ei ollut aivan parhaalla tasolla, mutta eniten valmentajaa miellytti se, että pystyimme tästä huolimatta haastamaan ehkä materiaaliltaan sarjan parhaan joukkueen täysipainoisesti. Dietlikon meni toki ottelusta jatkoon, mutta vain maalein 2-1 ja lopussa onnistuimme vielä törsimään useamman erinomaisen tasoituspaikan.

Viikonloppu toi tietysti lisää uskoa omaan tekemiseen. Tiistain treeneissä viikonloppua purkaessamme allekirjoittanutta hieman huvitti se, että joukkue oli kertakaikkiaan pettynyt viikonloppuun. Olimme juuri voittaneet Churin ja hävinneet maalilla Dietlikonille. Ennen taukoa emme olisi pystyneet voittamaan edes mummojen pubijengiä. No positiivinen tilanne tietysti, mutta joku realistisuus kai on säilytettävä mukana. Seuraavana viikonloppuna vastassa olikin sitten sarjan kolmonen Burgdorf ja nelonen Red Ants.

Lauantain Red Ants ottelussa pelasimme erinomaisella tasolla, mutta Emmi Niemelän tasoitettua pelin reilut viisi minuuttia ennen loppua, seuraavassa vaihdossa Red Ants onnistui meidän virheestä tekemään heti 4-3 johtomaalin ja ottelun voimasuhteet kääntyivät tuon maalin jälkeen. Olimme olleet selvästi niskan päällä tuohon asti. Hävisimme lopulta 6-3. Seuraavan päivän Wizards ottelun alku oli katastrofaalinen. Olemme käytännössä pelanneet neljällä puolustajalla alkukauden jälkeen ja heti alkulämmittelyssä yhdeltä näistä paukkui nilkka. No nopeat suunnitelman muutokset ja lupaavista junnareista yksi hyökkääjän paikalta paikkaamaan loukkia alakertaan. En uskonut asian vaikuttavan suuresti joukkueeseen, mutta olin väärässä. Kuuden minuutin kohdalla tilanne oli 3-0, aikalisä, kentät uusiksi, Holmberg pakkiin ja veskari vaihtoon. Loppupelin aikana onnistuimmekin sitten taas palaamaan omalle tasolle ja voitimme seuraavat 54 minuuttia 4-2. Joka tapauksessa taas maalilla pannuun, kun sitä viimeisen minuutin tolppaa lähemmäksi emme taas päässeet. Positiivista on kuitenkin se, että alkukauden romahduksista, tuota Wizards pelin ensimmäistä kuutta minuuttia lukuun ottamatta, ei ollut enää näissä peleissä tietoakaan. Myös pelillinen taso on parantunut huomattavasti. 

Jos minulta olisi kysytty, olisin halunnut joukkueen pelille heti seuraavana päivänä. Eipä ollut mahdollista. Eikä edes seuraavaan neljään viikkoon. Eli edessä oli taas maajoukkue tauko Tampereen MM-kisojen johdosta. Jos edellisellä kerralla tauko tuli meille hyvään paikkaan, niin nyt sitä ei välttämättä olisi kaivattu.

Tätä kirjoitellessa maajoukkuetauko on ohi. Reilun kolmen tunnin päästä auton nokka käännetään kohti Berniä ja jumbotaistelua. Hieman on ristiriitaiset odotukset. Alla on hyvä treeniviikko ja tauolle lähdettiin suhteellisen positiivisista asetelmista, joten siinä suhteessa luotto joukkueeseen on kova. Matkan varrella kuitenkin sattuu ja tapahtuu. MM-kisaviikolla emme erinäisistä syistä päässeet harjoittelemaan salissa kuin kerran yhdessä. Nämä salivuorot, kun on oma Shownsa Zugin alueella. Joukkue toki harjoitteli muuten useamman kerran viikon aikana. Itse vierailin Tampereella tuona aikana muun valmennustiimin hoitaessa tuon ainoan yhteisen lajin. Kisahumusta lisää tuonnempana. Mutkia tämän päivän otteluun tuo myös Saksan maajoukkueen kapteenin ja meidän luottopelaajan Franzi Kuhlmannin loukki MM-kisojen viimeisessä ottelussa. Niin ikään muutaman muun ohella kahdesta kärkiketjusta puuttuu Gisela Schibli ja Ella Holmberg sairastelujen ja loukkien takia. Ei siis helpoin lähtökohta matsiin, mutta niinhän se menee, että "niillä mennään ketä on" ja niinhän me mennään.

Jonkin asteisena huumoripläjäyksenä voidaan pitää sitä, että tämän päivän ottelun jälkeen meillä alkaa yllättäen kolmen viikon tauko. Että sillä tavalla. No ehkä ihan hyvä, koska myöskään harjoitusvuorojahan meillä ei seuraavaan kahteen viikkoon ole. Yritä siinä sitten. No tästäkin selvitään ja soveltamistahan se vaatii, mutta harjoittelemaan pystyy toki ilman saliakin. Optimaalinen tilanne se ei kuitenkaan ole.

Muutamia hienoja reissuja on tullut taas tehtyä. Kaikkia ei jaksa luetella ja ei ne liene kiinnostakkaan ketään, mutta joitakin on mainittava. Yksi erityisen mukava viikonloppu vietettiin EFT-tauolla. Kerkkoon supersankari Tuomas Vaara keräsi rojunsa ja matkasi Römperin vieraaksi alppilandiaan. Ehdittiin kuulumisten lisäksi vaihtaa maisemaa melko nopeaan tahtiin. Saattoi jokunen energiajuomakin livahtaa joukkoon. Vaaran vierailu nimettiin "Tour de Movieksi". Pitkän viikonlopun aikana ehdittiin vierailemaan "Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa" Schilthornilla, Kultaista silmää taas vilkaistiin Valle Verzascan padolla, josta Mr. Bond hyppäsi kuuluisan Benjinsä. Lopuksi siirryttiin Casino Royalelle Como-järvelle Italiaan. Noissa maisemissa on muuten kuvattu kohtauksia Bondin lisäksi mm. jostain Star Warsista ja Ocean's Twelvestä. Kerrassaan hieno viikonloppu Suomi-porukalla kattoterassiaamiaisineen auringon paisteessa. Vaaran lisäksi Mänitser Haakana on ehtinyt vierailemaan paikkakunnalla. Saa vierailla muutkin, jos maiseman vaihto toviksi kiinnostaa. Kyllä tosta mun 20 neliön huvilan sohvalta aina majoitus löytyy.  Kerkkoon öljylanne muuten ihastui sen verran maisemiin, että päätettiin ottaa homma uusiksi vielä ennen vuoden vaihdetta. Tällä kertaa painetaan talla pohjaan ja suunnataan Itään, vaan ei Venäjälle. Joulun välipäivinä on tiedossa laskettelurieha Seefeldissä Itävallassa. Noissa maisemissa Eero Mäntyranta taisi olla aikoinaan kova jätkä. Veikkaan, että saattaa myös after ski tulla tutuksi, Eero Mäntyranta -tason energialisistä koitetaan kuitenkin pysyä erossa.

Piipahdin siis MM-kisatauolla Tampereen lisäksi kotimaisemissa Porvoossa. Olipa hieno tavata ensinnäkin äitimuoria ja velipoikaa perheineen, mutta myös kaikkia ystäviä pitkästä aikaa. Ensimmäisenä iltana legenda Jussi Heikkisen pihatulilla Mänitseri Haakanan, Luottokuski Martemaan ja Mister Hynysen kanssa istuessa ja kuulumisia vaihtaessa paukahti muuten puhelimeen duuniviesti suisselandiasta. Kaikessa hiljaisuudessa alppimaan herrat olivat päättäneet, että sarjasysteemiä muutetaan. Tätä ennen NLA:n neljä parasta joukkuetta on edennyt pudotuspeleihin runkosarjan jälkeen. Meidän mahdollisuudet noihin peleihin olivat käytännössä menneet noin viiden kierroksen kohdalla. Nyt herrat olivat päättäneet muuttaa systeemin niin, että kaikki kahdeksan joukkuetta jatkavat pleijareihin. Muutos astuu voimaan heti. Hetkinen. Kyllä vain. Hyvää työtä Römperi. Olet juuri tässä pihatulilla istuskelun lomassa valmentanut jengisi kahdeksan parhaan joukkueen pudotuspeleihin.

No pitihän se siltä seisomalta lämmikerommi kädessä lähettää ex-pressalle, joka muuten ilmestyi Suomen reissulle mukaan ennen Tampereelle siirtymistä, ja Mister SportCheffille viesti  "I've done my job, here is my bank account number, I'm waiting my playoff bonus. Greets from Finland. -Mikki". Ei tullut vastausta.

Tampereen Velho Simo Ruuskasen "Sveitsin Velhoksi" nimeämä Zugin ex-pressa Raphi Iten ilmestyikin sitten jo seuraavana päivänä Suomeen. Rauhallisen Porvoon turisti-illan jälkeen äijä pääsi tutustumaan kunnolla Suomen meininkiin Tampereella. Toki pakollinen mökkivisiitti tehtiin Padasjoelle pariksi yöksi keskiviikkoillasta perjantai aamuun ennen kisojen loppuhuipennusta, jossa äijä opetettiin saunomaan. Vissiin liiankin hyvin, koska edellisen illan "testisaunan" jälkeen torstain aamusaunassa noin kahden tunnin saunomisen kohdalla pappa Martemaan ja Römperin siirtyessä takavasemmalle, suisseturisti jatkoi veden viuhtomista kiukaalle ja kyseli, että joko jätkät kyllästy. Molemmat selkä punaisena todettiin, että miehen pitää olla vähän tärähtänyt. Sopi siis täydellisesti tähän porukkaan. Kiitokset vielä tätäkin kautta Family Niemisille ja etenkin meitä mökillä isännöineelle nuoremmalle Niemiselle ylläpidosta. Suisseturisti oppi saunomaan. Ja myös ilmeisesti jotain mitä ei olisi välttämättä tarvinnut oppia. Sen totesin meidän ollessa lähdössä pois, kun herra tokaisi nuoremmalle Niemiselle rennon letkeästi selvällä Suomen kielellä "Kiitos, saatanan hyvä kalsarikänni".Just.

Tampereella tuli tavattua monta tuttua ja ystävää vuosien varrelta. Oli erittäin mukavaa muistella menneitä ja vaihtaa kuulumisia kaikkien kanssa. Huikeasti järjestetyn tapahtuman, riehakkaasti mukana eläneen yleisön ja mahtavasti pelanneen Suomen joukkueen peliä seuratessa mieliin palasi myös oman uran varrella omalla ja vastapuolella pelanneita huikeita pelureita ja tapahtumia matkan varrelta. Olin niistä ajatellut jonkun rivin rustata vielä tähän loppuun, mutta tämähän on venynyt jo liian pitkäksi ja aika loppuu kesken. Peliinkin olisi ehdittävä. Edellisen kerran samaan paikkaan mennessä onnistuin käyttämään 1,5h matkaan sen nelisen tuntia, kuten jossain aiemmassa rustauksessa kirjoittelin. Tänään olisi tarkoitus ehtiä ajoissa paikalle, joten kirjoitellaan noista muisteloista ja Tampereen kisoista vaikkapa ensi viikolla lisää. Palataan siis silloin.

-Römperi

Hups, edellisestä töherryksestä ehtikin vierähtää jo pitkä tovi. Jos joku on aiemmin jaksanut lueskella näitä juttuja, niin pahoittelut tuosta odottelusta. Täällä vietellään jonkin sortin syyslomaa kouluista tällä hetkellä, joten nyt sattui aamutreenien olemattomuuden vuoksi taas sellainen väli, että voi pohdiskella menneitä viikkoja. Kaikenmoista on ehtinyt taas sattua ja tapahtua.

Edellisessä rustauksessa oltiin juuri starttailtu treenipelit NLA-jengin kanssa. Sarjaan valmistautuminen meni kohtuu hyvin sekä U21A-joukkueelta, että aikuisiltakin. Treenipeleissä saatiin vietyä hommaa kiitettävästi eteenpäin ja tuloksetkin oli ihan mieltä lämmittäviä. Naisissa pataan tuli selkeästi vain kahdelta ennakkoon kovimmalta mestarisuosikilta Churilta ja Dietlikonilta, kun taas loput pelit onnistuttiin kääntämään voitoiksi. Junnuissa taidettiin hävitä vain yksi treenipeli.

Sarjan alku on jälleen kerran näyttänyt, että treenipelit ja sarjapelit eivät ole ollenkaan samasta maailmasta. Panoksien lisääntyessä joka joukkue on tietysti aivan eri mentaliteetillä liikkeellä ja kokeilut ovat jääneet vähemmälle. Sekin on oma taitonsa, että pääset myös pisteitä jaettaessa aina omalle tasolle. Se on homma mitä me opetellaan parasta aikaa. Viime kauden tappiot ja täysin uudet valmennukselliset asiat ovat vielä vaikuttaneet takaraivossa ja NLA:n kanssa ei olla päästy vielä omalle tasolle pelillisesti sarjan alussa ensimmäisestä Chur-peliä lukuunottamatta. Rentous pelaamisesta on puuttunut. Toki sekin on oma lukunsa miten oma taso määritellään. Oma tasohan on juuri se taso millä olet tällä hetkellä. Meillä on rahkeissa varaa parantaa, mutta onneksi myös tieto, että pystymme sen tekemään.

Kolmen kierroksen jälkeen pistesarakkeessa komeilee siis puhdas nolla. Turun salibandyn lippua maailmalla ja tässä tapauksessa Luzernissa heilutteleva Perttu Kytöhonka kutsuisi tilannetta potkuaihioksi. Mitä lie tarkoittaakaan? Turun murre, kun ei meikäläiseltä oikein taivu.

Meikäläinen tuppaa valmentaessa puhumaan paljon sellaisesta asiasta, kun maltti ja kärsivällisyys. Jengi painaa edelleen loistavasti hommia ja myös ilme harjoituksissa on hyvä, joten edelleen uskon sen näkyvän myös tuloksissa ennemmin tai myöhemmin. Jatketaan siis töitä kärsivällisesti ja maltilla. Nuo sanat eivät tosin taida kuulua tämän valmentajan vahvuuksiin, mutta joukkue lienee onneksi viisaampi tässä asiassa. Onhan valmentaja asiasta paljon paasannut. 

Junnarit ovat aloittaneet sarjan tuloksellisesti hyvin. Sarja-avauksessa taisi hieman jännittää ja kovasti nuorentunut ryhmä ei onnistunut pelillisesti kovin hyvin, mutta kahdessa seuraavassa pelissä joukkue paransi huomattavasti ja nappasi jo voitot. Pisteistä huolimatta pelillisesti tilanne on sama, kuin naisissa. Töitä riittää ja niitä jatketaan.

Yksi asia vielä täytyy peleihin liittyen sanoa. Suomessahan en juuri koskaan ollut tuomareiden kanssa eri mieltä. Vai mitä Kylmämaa, Pekkinen, Heikkinen, Hämäläinen, Ehro, Flinkman ja kumppanit? Tähän kohtaan mairealla virneellä varustettu hymiö. Jos kuitenkin joskus olen erehtynyt arvostelemaan tai antamaan negatiivista palautetta, tosin tällaista en itse kyllä muista, niin olen anteeksi pyynnön velkaa. Suomen tuomaritaso on erittäin hyvä. Tai no, ainakin hyvä. Tähän taas se hymiö. Onneksi Römperi lienee rauhoittunut vuosien varrella huomattavasti, sillä muussa tapauksessa olisi verisuonia katkennut päästä jo useampia kertoja. Tarkemmin sanottuna päässä ei olisi enää mitään katkettavaa. Syy rauhallisuuteen voi toki olla myös se, että rälli-inglish saati rälli-doitch ei oikeen vielä taivu Scheissea enempää. Parempi olla siis hiljaa. No se siitä.

Huhu kertoo, että maalivahtilegenda Jupu Heikkinen täyttää tänään 75 vuotta. Joko olet siirtynyt rollaattorisulkapalloon? Onnea vain täältä suisselandiasta. Oli viimeksi puhetta lajin vaihdosta. Hankinkin vierailuasi varten sulle tossa jo pelioikeudet rollaattorigolfiin viereiselle kentälle! Voin auttaa mailabägin kantamisessa.

Vielä tuotakin tärkeämmät onnittelut lähtevät kotiin äitimuorille. Valtaisasti onnea huomenna täyteen tulevien tasavuosien johdosta ja mukavaa reissua välimerelle!

Salibandykiireet ovat taas viime aikoina todella tarkoittaneet kiireitä. Laitetaanpa tähän pieni esimerkki päiväohjelmasta joltain menneeltä lauantailta. Elikkäs aamulla ylös joskus kuuden jälkeen. Puoli kahdeksalta auto tulille ja U17 junnareiden aamutreenejä ohjailemaan, jotka alkavat puoli yhdeksältä. Siitä suorat jatkot NLA:n vapaaehtoisiin tekniikka- ja maalivahtiaamutreeneihin, joista kiireesti toiselle hallille U21A-jengin kotipeliin. Tämän jälkeen pikaisesti kotiin syömään, josta kiireesti NLA-jengin kotipeliin. Kotiin pelistä ehtii mukavasti juuri ennen kymmentä illalla. Kuten aiemmin olen maininnut, tuohon kun lyödään päälle se, että kaikki ohjaaminen tapahtuu vieraalla kielellä, niin voi aina silloin tällöin sanoa olleensa luilla päivän päätteeksi. No se kuulunee asiaan.

Kiireistä huolimatta olen yrittänyt pitää kovasti kiinni myös toisesta isosta maitojunaintterrailin tavoitteesta. Eli neljän seinän sisälle jääminen ei tällä reissulla saanut olla vaihtoehto. Vapaapäiviäkin on siis ollut ja maisemiakin on ehditty tarkastelemaan. Tiedän taas toistavani itseäni, kun sanon, että ne maisemat ja reissailumahdollisuudet ovat jotain erittäin hienoa täällä suunnalla. Näiden seikkailujen mahduttaminen kalenteriin on myös se asia, joka antaa erittäin paljon energiaa ja virtaa tuohon päivittäiseen "sählyralliin". Koitetaan siis pitää myös niistä kiinni. Alinna vielä muutamia kuvia edellisen kuukauden reissuilta.

Myös siitä tykkään, että elellään lokakuun alkupuolta ja kirjoittelen tätäkin jorinaa parasta aikaa kotiterassilla ulkona. Säätä ei todellakaan voi kutsua kesäiseksi, ennemminkin syksyiseksi, mutta vallan hyvin tarkenee ulkonakin kirjoittelemaan. Syksyn ja talven tulon huomaa täälläkin puiden vaihtaessa väriä räikeäksi, lehtien putoillessa puista ja vuorien hiljalleen muuttuvan lumihuippuisiksi.

Edessä on kaksi tuplaviikonloppua, joten nyt pitää alkaa taas hommiin ja kelailemaan pelivideoita edestakaisin. Palataan asiaan taas jossain vaiheessa.

Terkkuja kaikille,

-Mikki

On taas ollut hässäkkää ja kirjoittelu jäänyt vähemmällä. No haitanneeko tuo, sillä nyt löytyi taas väli. Viime viikonloppuna siis pelailtiin NLA:n kanssa ensimmäiset treenipelit. Tulokset treenipeleistä eivät kerro yleensä yhtään mitään kautta ajatellen. Joukkueet treenaavat eri juttuja, kokeilevat erilaisia kokoonpanoja ja niin edelleen. Niin mekin teimme näissä ensimmäisissa peleissä. Kuten aiemmin olen kertonut, joukkueen viime kausi on sanalla sanoen ollut hankala, eikä myöskään uuden valmentajan tulo ulkomailta ole tehnyt valmistautumista kovin helpoksi. Ensimmäisiin treenipeleihin lähtö oli myös itselle täysin erilainen, kuin aiemmin. Ei ollut minkäänlaista tietoa tulevista vastustajista, joukkueiden tasosta tai siitä, millä sivulla oman joukkueen tarinan kirjoituksessa ollaan tällä kohtaa menossa muihin verrattuna. Suomessa valmentaessani vastustajista oli jo aikaisessa vaiheessa melko tarkka tieto ja omasta tasosta vähintäänkin hyvä arvaus jo tässä vaiheessa.

Startti oli meiltä hyvä. BEO Cupin neljästä pelistä onnistuimme voittamaan kolme muuta pääsarjajoukkuetta, mutta hallitsevalle mestarille Churille hävisimme pystyyn 7-2. Kuten sanoin, tuloksilla ei sen kummempaa merkitystä ole tässä kohtaa, mutta meille ne olivat varmasti henkisesti tärkeitä, koska tuossa on jo suurin piirtein saman verran voittoja, kuin koko viime kauden runkosarjassa yhteensä. Joukkueen ei enää tarvitse elää epätietoisuudessa siitä missä mennään, vaan sillä on tieto, että pelatessamme omalla tasolla ja harjoittelemalla hyvin, meillä on hyvä mahdollisuus myös voittaa joitakin pelejä. Sitä tämä ei silti muuta, että keskittyminen on ollut ja on edelleen tuloksien sijaan vain oman tekemisen parantamisessa.

Viikonlopun muutkin tavoitteet saavutettiin vähintään tyydyttävällä tasolla. Osia uudesta pelitavasta saatiin toimimaan, löydettiin kokoonpanoon paljon eri vaihtoehtoja sekä pääsimme joukkueena viettämään paljon aikaa yhdessä. Alkuvaiheessa olemme silti vielä lähes kaikelta osin. Onneksi joukkue kuitenkin sisäistää ja on halukas koko ajan oppimaan uutta.

No se näistä peleistä. Katseet on jo suunnattu tulevan perjantain treenipeliin sarjaporrasta alempana pelaavaa HotChilijengiä vastaan. Vai mikä se nyt oli? Lauantaina vietetään taas aikaa yhdessä, mutta tällä kertaa aivan muualla, kuin kaukalossa tai sen reunalla. Sunnuntai palaamme taas lajin pariin leiripäivän muodossa. Pelejä ei kuitenkaan ole tuolloin tiedossa. Tulevasta viikonlopusta lisää myöhemmin.

Sen verran on palattava vielä viime viikonloppuun, ettei lauantai aamu ihan lähtenyt noin niin kuin kentän ulkopuolisten asioiden osalta. Herätys oli kuuden kieppeillä ja navi näytti, että aikaa matkaan Bernin kupeeseen Wimmisiin menee noin 1,5h. Kun tapaaminen joukkueen kanssa oli majapaikalle sovittu kello 10:00, ajattelin lähteä hyvissä ajoin suunnistamaan paikalle. Kello 08:00 auto käyntiin ja menoksi. Yksi asia mitä täällä suorastaa inhoan, on liikenneruuhkat. Ja niitä riittää. Pauttiarallaa Luzernin kohdalla alkoi joukkuezättiin paukkumaan viestiä, että jossain tunnelissa on mällätty ja edessä on ruuhka. Koska nuo jonossa seisoskelut eivät siis ole itselle se ns. ykkösjuttu, päätti Römperi viisaana paikallistuntijana napata navista, ei route kakkosen, vaan kolmosen. Olihan se lyhin, vaikkakin ajallisesti navin mukaan hieman pidempi reitti. Nyt jos oltaisiin RAY:n pokeriautomaatin tuplausvaiheessa, tässä kohtaa kuuluisi se kova ääninen "POKS".

Ei mennyt kuin elokuvissa nimittäin tuo valinta. Tälle kärrypolulle osui noin 3000 traktoria, pyöräkilpailu jonka takia kaikki mahdolliset tiet oli suljettu ja taisi siinä olla vielä pari tietyömaatakin. Tämä kinttupolku ei juuri antanut myöskään mahdollisuuksia ohituksiin, joten kyllä, seisoskelin kaikista edellä mainituista syistä käytännössä vain ja ainoastaan jonossa ja ruuhkassa. Tiedättekö sen, kun korvista nousee savu? Kuvainnollisesti noin 3h matelun jälkeen auto oli niin täynnä tuota kyseistä savua, että eteenpäin ei juuri nähnyt. Oli niin sanottu syntax error. Ja jotta ensimmäisiin otteluihin valmistautuminen saavuttaisi huippunsa, majapaikassamme Wimmisissä latasin naviin hallin osoitteen, ja kyllä, ilman postinumeroa. Muut olivat siis jo poistuneet majapaikasta hallille minua ja veskari Niemistä lukuunottamatta, joka oli siis kyydissäni erittäin iloisen oloisena aamupäivän maaseutumatkailun johdosta. Itse totesin, että eihän tässä hätää ole.

Puolitoista tuntia pelin alkuun ja hallille puolituntia. Siispä ei, kun Berniä kohti todetakseni Bernissä, että olen ajanut puolituntia väärään suuntaan ja, että hallille on majapaikastamme n. 10 minuutin ajomatka. Hy-Vin. Kun pääsimme hallille, olin onnistunut käyttämään alkuperäisen reitin 117km/1,5h matkaan yhteensä 4 tuntia ja 10 minuuttia ja olemaan pari tuntia myöhässä joukkueen tapaamisesta. Ei kuulemma enää tarvitse itse ajella peleihin, sillä olisi kuulemma suotavaa, että myös koutsi on itse järjestämässään palaverissa paikalla. No kaikesta selvittiin. Hallilla lyhyt jutustelu joukkueelle, joka muun valmennustiimin johdolla oli hoitanut valmistautumisen erittäin hyvin allekirjoittaneen pyöräkilpailun seuraamisen tiimellyksessä antamilla ohjeilla. Saattaa olla, että kuulen vielä tämän kauden aikana jonkun kommentin suunnistus- ja ajotaidoistani.

Myös itse majoituspaikka oli varsin mielenkiintoinen. Ainakin vuosien varrella valmentamieni joukkueiden pelaajat tietävät, että Römperi on mielellään vienyt joukkueen usein "erilaiseen ympäristöön" vastaavissa tapauksissa. Ei siis välttämättä viiden tähden hotelliin. Ennemminkin hieman askeettiseen ympäristöön, jossa joukkue saa olla rauhassa ja toimia yhdessä. Palautettakin on usein tullut ja se ei aina ole ollut positiivista. No nyt en ollut päässyt vaikuttamaan majapaikkaan, mutta kuinka ollakaan, Sport cheff Domi oli ylittänyt itsensä. Majapaikka ei todellakaan ollut tuoreimmasta päästä, mutta ajoi kyllä täydellisesti asiansa. Pelaajisto nimesi paikan "bunkkeriksi" tai "kaasukammioksi". Ei ollut kaukana tuo kuvaus oikeasta. Ohessa pari kuvaa majapaikasta ja aamun palaverista.

'

Olin muuten aamun jutuista päätellen todennäköisesti joukkueesta ainoa, joka sai nukuttua muutaman tunnin yöllä. Muutaman tunnin vain siksi, että päivän purku koutsien kanssa meni myöhään palavereineen ja videoiden katseluineen. Ja aamu alkoi joukkueen kanssa jo puoli kahdeksalta aamiaisen ja palaverin myötä.

Saatoin myös aiheuttaa hieman pahennusta aamulla, kun lähetin omalla huonolla huumorilla sekä majapaikan kuvalla varustetun kiitoksen majapaikan kohdalle osumisesta Mr. Sport Cheffille. Se meni kutakuinkin kuvan osoittamalla tavalla. Vastausta ei kuulunut. Hups. En jaksa nyt tässä perustella miksi tuon tyyppiset majoitukset vastaavissa tilanteissa ovat mielestäni joukkueen kannalta erinomaisia, mutta sanottakoon nyt vaikka lyhyesti, että ne yhdistävät. Siispä korostan vielä, että huonosta huumorista huolimatta majapaikan valinta oli mielestäni aikuisten oikeasti erittäin onnistunut. Muutamat saattavat toki olla eri mieltä (ja tähän kohtaan isolla virneellä varustettu hymiö).

Olenpa tässä viime viikkoina kerennyt kiireistä huolimatta touhuamaan vähän muutakin, kuin olemaan kentän laidalla tai suunnittelu tms. puuhissa. Kerroin aiemmin hurahtaneeni vuorilla patikointiin. Olen kerennyt taas pari huimilla maisemilla varustettua reissua tekemään. Erityisesti Grosser Mythen (1900m) oli hieno kokemus. Parin kilometrin päässä varsinaisen huipun juurelta katsellessa näytti vielä siltä, että olen katsonut netistä väärin. Tuonne ei vain pysty ilman kiipeilyvarustusta pääsemään. Ja sitähän ei siis ole tullut harrastettua. Seinämät oli käytännössä pystysuorat.

Joitakin päiviä aikaisemmin kävin pikavisiitillä Titliksellä, mutta tuolloin en kavunnut huipulle asti, vaan vain Engelbergistä Trübseelle (1800m). Myös tuolla reissulla silmä lepäsi maisemia katsellessa. Niin ikään vierailin Family Moilasen kanssa yhden työlauantain Italian puolella Comolla istuskelemassa rantaterassilla päivän. Melko rento ympäristö puuhastella treeniohjelmia puhtaaksi. Alla muutamia kuvia lisää näiltä reissuilta. 

Terkkuja Suomeen. Kirjoittelen taas, kun ehdin.  

-Römperi

 

 

View from Trübsee to Engelberg.

On my way to Trübsee. Behind you can see top of mount Titlis with ice and snow.

On my way to to Grosser Mythen.

Another view from Grosser Mythen.

Another hikers going up to Mythen.

Top of Grosser Mythen.

Chilling on the top of Mythen.

Kesäkuun lopussa oli siis aika palata muutamaksi viikoksi Suomeen. Toisaalta oli mukava päästä näkemään tuttuja, mutta ärsytti myös äärettömästi, että homma oli saatu hyvin alulle ja nyt kaikki piti tavallaan lopettaa kesken kaiken ja aloittaa taas uudelleen alusta kuukauden päästä. Tuo oli tietysti merkki myös itselle, että pelko motivaation löytymisestä valmennukseen oli ollut turhaa. Mies oli heti sisällä hommassa ja kuva mitä pitää lähteä tekemään oli selkeä. Vaikka lähtökohdat eivät olleet näyttäneet helpoilta, huomasin myös, että joukkueella on edellytykset paljon parempaan, mitä minulle oli etukäteen vinkattu. Senkin huomasi heti alussa, että lahjakkaita junnuja tulevaisuutta ajatellen seurasta löytyy. Nämä asiat tietysti taas kasvatti motivaatiota.

No ei auttanut itku markkinoilla. Tilanne oli se, että suunta oli Suomeen moikkaamaan kavereita ja pakkaamaan loput kimpsut ja kampsut. Nuorempi Römperi oli taas vaihteeksi pakannut omat kimpsunsa ja kampsunsa vaimoineen, lähtenyt Epsanjaan kolmeksi viikoksi ja palkannut allekirjoittaneen talovahdiksi ruohonleikkuu- sekä siivouspalkkaa vastaan. Hyvä diili. Mutta koska tuo palkka ei näkynyt pankkitilin saldossa, jos ei laskevana, ei myöskään nousevana, niin olin buukannut muutaman duunivuoron vanhoista hommista. Vielä maaliskuussa tuo vaikutti hyvältä idealta. Ensimmäisessä työvuorossa noin puoli tuntia meni mukavasti kuulumisia vaihdellessa duunikavereiden kanssa, mutta totuus iski tuossa kohtaa silmille melko nopeasti. Olin ollut aasi. Ei kiinnostanut vähääkään. Ajatukset oli täysin jo tulevassa muutossa sekä harmituksessa siitä, että olisi kiva käyttää vähiin käyvä aika kavereiden tapaamiseen, koska edessä oli taukoa myös tästä hommasta. Sovittu, mikä sovittu. Kiitos ja anteeksi duuniin. En tainnut olla parasta työseuraa noin niinkun motivaation kannalta noina parina viimeisenä viikkona. No hommat kuitenkin tuli hoidettua, jos ei tyylillä, niin ainakin tyylittömästi. Terkkuja vaan siis kaikille Omenatarhaan.

Onneksi tuolle muutamalle viikolle mukaan mahtui myös hyviä perinteitä ja kinkereitä. Oikeastaan tunnelmaan pääsi jo heti Suomeen paluu viikolla. Edessä oli ties mones perinteinen Seurankehittämisseminaari Puumalassa. Homma sai alkunsa itseasiassa nimellä NST:n kehittämisseminaari, kun muistaakseni NST:n pitkäaikaiset puuhamiehet Kari Lassila, Lasse Kurronen, isäntä Simo Ruuskanen ja allekirjoittanut päättivät, että joskus hommia, päätöksiä ja suunnitelmia voi tehdä vähän rennommassakin ympäristössä. Simon porukoille suuret kiitokset myös tätä kautta, että ovat siis jo vuosia Heinäkuun alkupuolella varanneet mökiltään kerran kesässä meidän seminaari porukalle viikon.

Vuosien varrella on saattanut seminaarissa lipsahtaa joitakin kertoja juhlankin puolelle, mutta myös monia hyviä päätöksiä on tehty ja tarinoita synnytetty Pirttilammen saunassa ja rannoilla. Okei, ei niitä päätöksiä niin montaa ole, mutta yleensä ne on hyviä. Esimerkiksi nyt jo monin kertainen SM-mitalisti ja pariin otteeseen Suomen Cupin voittanut, joukkueelleen äärettömän tärkeä persoona, huoltopäällikkö Joni Ukkonen "keksittiin" ensimmäisessä seminaarissa vuosia sitten. Kova kaveri. Terkkuja Suomeen Joni ja tsempit koko NST:n jengille mestaruustaistoon! Sittemmin seminaarin miehet ovat levittäytyneet ympäri maita ja mantuja ja joukkoon on saatu uusia äijiä ympäri Suomen. Tällöin tietysti myös Seminaarin nimeä on vaihdettu. Pääasia, että homma elää ja voi hyvin. Tämän vuoden keikka oli jälleen kerran hieno, mutta se siitä.

No mainittakoon vielä, että kesän 2015 tryouttilainen, pitkän linjan porvoolainen salibandyvaikuttaja Mänitser Mika Haakana läpäisi testin heittämällä ja pokkasi itselleen lipun myös tulevien vuosien seminaareihin. Aasin siltana tullaan siihen, että todennäköisesti kyseinen mies on syyllinen siihen, että Römperi parasta aikaa kirjoittaa Suomen sijaan blogia uuden kodin terassilla Sveitsissä. Todennäköisesti siksi, että herra ei asiaa ole itse suostunut myöntämään. Kysyessä, että mistäköhän mahtoivat keksiä kysellä "eläkkeellä" olevaa Römperiä Sveitsiin, vastaus kuuluu aina pienellä hymyllä suupielessä varustettuna, "en muista mainitsinko sinusta jotain jossain yhteydessä". Jaa, no kiitos kuitenkin ihan varmuuden vuoksi ja terkut myös Mikalle Suomeen.

Kuukausi Suomessa meni niin ikään nopeasti. Koska duunihommien takia en ollut kerennyt vaihtamaan kuulumisia tuttujen kanssa niin paljon, kuin olisin halunnut, päätettiin porukalla viimeisenä viikonloppua ennen lähtöä kokoontua muutamien ystävien kanssa. Paikalla oli paljon pääsääntöisesti salibandyn parista vuosien varrella löydettyjä hyviä ystäviä ja tietysti illan isäntä Veli Römperi vaimoineen, joka itseasiassa halusi, että kokoonnutaan juuri hänen tiluksilleen. Kiitti Vekku ja Mira viimeisten kuukausien majoittamisesta ja niin edelleen. Kyl te tiiätte. Toivottavasti naapurit moikkaa edelleen. Hieno jengi oli siis koossa, vaikka ihan kaikki eivät päässeet lyhyellä varoituksella paikalle.

Tuon illan aikana jutustelun lomassa tarttui matkaan paljon tärkeitä elämän ohjeita maitojunainterrailille, joiden avulla toivottavasti pystytään välttämään lippujen hankinta pohjoiseen suuntaavaan maitojunaan ensimmäisten kuukausien aikana. Tero Nurmen johdolla Porvoon porukoilla kasattu "Consti survivalpackage" kaikkine sisältöineen tuli tarpeeseen. Myös Pode Kurronen itärajan joukkoineen teki omalta osaltaan näyttävän sisääntulon ja otti tutusti tilanteen haltuun välittömästi. Ne jotka tuntee miehen tietävät mistä puhun. Kiitos vielä kaikille osallistuneille tuosta illasta. Sen avulla jaksaa painaa hommia Suisselandiassa.

Sunnuntai menikin sitten purkaessa leiriä edellisen illan jäljiltä, pakatessa kamoja lähtöä varten ja illan suussa ollutta starttia valmistellessa. Ensimmäinen etappi oli onneksi vain Espooseen ja varsinainen startti aikaisin maanantai aamuna. Olimme veskari Niemisen kanssa päättäneet roudata auton mukaan Eurooppaan. Koska Mazda ei mahtunut Finnairin ruumaan, oli se siis ajettava Euroopan läpi Sveitsiin. Melkoinen matka. Varsinaiseksi turistikierrokseksi ei ensimmäistä reilua puoltatoista vuorokautta voinut sanoa, vaikka matkalle osuikin mm. Tukholma ja Ruotsi, Berliini ja Saksa, Itävalta, Liechtenstein ja niin edelleen. Sveitsissä oltiin siis jo myöhään tiistai-iltana. Zug Unitedin Ex-pressa Raphi venttaili koti ovellaan ja oli valmistanut ruoan valmiiksi matkalaisille. Täytyy sanoa, että tuossa kohtaa myös yöunet teki terää.

Seuraavana aamuna herätessä ja nopean aamupalan huitaisun jälkeen edessä oli uuden pienen kämpän tarkastaminen ja auton tyhjennys. Siis vain auton tyhjennys kämppään ilman sen kummempia järjestelyjä ja jatkamaan Tour De Eurooppaa. Edessä oli muutaman päivän vierailu ja lomailu Italian San Remossa, jonne on muutaman tunnin ajomatka Holzhäusernista, jossa siis tuolloin tuleva kämppä sijaitsee. Loman aikana ehdittiin tutustua myös Monacoon, Ranskan Nizzaan ja Cannesiin ennen virallista paluuta arkeen. Matkaa kertyi tuolla reissulla muistaakseni jotain 3400km paikkeille. Ei siis ihan perinteinen muutto.

Takana on nyt vajaa kuukausi Suisselifea. Tällä ja edellisellä viikolla ei ole juuri ehtinyt reissuille haikailemaan. Nyt torstaina iltapäivällä tätä kirjoitellessa terassilla auringosta nauttien on oikeastaan ensimmäinen rauhallinen hetki tällä viikolla. On ollut niin sanotusti hässäkkää. Eilinen päivä esimerkiksi alkoi kahdeksan kieppeillä ja ensimmäinen kahden minuutin hengähdys oli illalla noin klo 18:43 ennen NLA joukkueen palaveria, joka alkoi siis 18:45. Sveitsiläinen kello ja aikataulu on kuulemma pitävä, joten aikataulujaan ei kannata suunnitella näköjään liian tiukaksi. Otteluihin valmistautumiseen liittyvän sekä videopalaverin jälkeen edessä oli vielä treenit ja päivä päättyi pikkuisen vaille kymmenen illalla. Voin sanoa olleeni suhteellisen luilla kaikkien rälli-inglishillä väännettyjen palaveripohjien-, palaverien ja useampien treenien jälkeen. Äijä nukahti noin sekunnissa.

Loppuviikosta on tulossa erittäinen mielenkiintoinen. Edessä on ensimmäiset harjoituspelit Zug Unitedin peräsimessä. On taas pikkuhiljaa kutina, jota ei voi raapia. Viikonloppu vietetään siis Bernissä BEO Cupissa, jossa heti lauantaina vastaan tulevat kovasti vahvistunut Red Ants sekä viime vuoden mestari Piranha Chur. Odotettavissa on siis heti hikinen päiväpuhde. Sunnuntaina pelataan vielä kaksi peliä. Mielenkiinnolla odotan viikonloppua. On mukava päästä näkemään tulevan kauden vastustajia sekä oman joukkueen tilanne tällä hetkellä. Meidän osalta ollaan vielä alkuvaiheessa ja on tärkeää saada tietoa mihin asioihin tulee seuraavien viikkojen aikana ennen sarjan alkua keskittyä. Viikonloppua odotellessa siis.

Alla muutama kuva vielä Tour De Euroopalta.

Palaillaan taas jossain vaiheessa,

Römperi

 

 

Tällä viikolla hommat täällä on käytännössä lähtenyt koulujen alun johdosta kunnolla käyntiin. On pukannut aika paljon treenien vetämistä, suunnittelua ja hommien alulle laittoa. Duunien ohella olen yrittänyt ja yritän kuroa tämän blogin pikku hiljaa niin sanotusti tähän päivään, mutta vielä parissa kolmessa jutussa ajattelin arjen ohella kertailla mennyttä kesää.

Juuri nyt tilanteeni on melko mukava siltä osin, että toimin vain valmentajana. Normaaliin arkirutiiniin kuuluu paljon harjoitusten suunnittelua, treeniohjelmien suunnittelua, organisoinnin suunnittelua, harjoituksia, valmennuspalavereja, pelaajapalavereja ja niin edelleen, mutta harjoituksia ja pelejä lukuun ottamatta omat aikataulut on mahdollisuus suunnitella itse.

Noiden itse valmennukseen liittyvien arkiaskareiden lisäksi olen liittänyt työnkuvaani Saksan opiskelua omatoimisesti vähintään 4 kertaa viikossa tunnin ajan, vaikka sitä ei minulta varsinaisesta työn puolesta velvoitetakkaan. Oppimisesta ei tietenkään todellakaan ole takeita. Se on jopa epätodennäiköistä, että tähän luupäähän tarttuisi yhtään mitään, mutta yritettävä on.

Itse harjoituksia kertyy kolmen eri joukkueen sekä parin talenttiryhmän kanssa yhdettoista viikossa, jotka jakautuvat jokaiselle arki-illalle, lauantai-aamulle sekä keskiviikko iltapäivään. Tiistaisin ja torstaisin aamulla koutsailen junnujen aamutreenejä kahdeksasta yhdeksään. Töitä siis riittää, vaikka aikaa toki muuhunkin on.

Jo aikaisin keväällä päätin, että se aika mikä tällä reissulla tullaan viettämään, koitetaan vetää niin sanotusti täysillä. Oli se viikko tai viisi vuotta. Täysillä siis myös treenien ulkopuolella. Oma ajatus oli ja on, että "vietä mahdollisimman vähän aikaa neljän seinän sisällä ja aina, kun sauma tulee, mene jonnekin ". Toistaiseksi olen onnistunut pitämään kiinni tästä tavoitteessa ja täytyy sanoa, että hienoja paikkoja on tullut nähtyä jo tässä vaiheessa. 

Kesäkuussa homma oli saatu hyvin käyntiin ja jo toisella viikolla alkoi löytymään arkirutiinien välistä aikaa tutustua lähiseudun maisemiin. Lähiseudun mahdollisuuksia täytyy kyllä pitää hyvinä. Esimerkiksi, jos hyppään Helsingin juna-asemalta junaan, pääsen parissa kolmessa tunnissa Kouvolaan tai Lappeenrantaan. Täällä suurin piirtein samoilla aikatauluilla on mahdollisuus vierailla Saksassa, Ranskassa, Liectensteinissa, Itävallassa tai vaikkapa Italiassa. En voi väittää, ettenkö tykkäisi. Lappeenranta ja Kouvola ovat toki myös mukavia paikkoja vierailla. Lappeenrannassa haluaisin itseasiassa vielä jonain päivänä asua. Mutta tällä hetkellä mukavilta paikoilta vierailla kuulostavat niin ikään Stuttgart tai vaikkapa Como-järvi Italiassa, joista jälkimmäisellä olen ehtinyt jo pariin otteeseen vierailemaan.

Olen myös hullaantunut täysin vuorilla patikointiin. Maisemat ovat jotain todella hienoa. Tätä lystiä en ikinä ennen ole harrastanut ja nyt olen jo muutaman kerran päässyt sitä kokeilemaan. Suunnitteilla on jo uusia reissuja, kunhan aika antaa periksi. 

Kun alun hommat alkoivat olemaan sillä mallilla kesäkuun puolen välin tienoilla, että pystyi miettimään muutakin kuin käytännön järjestelyjä ja töitä, ensimmäisenä piti nähdä tietysti Alpit läheltä. Kokonniemen laskettelurinnettä tuli viimeisen parin vuoden aikana rampattua ylös kävellen ja hölkäten aina silloin tällöin ihan kuntoilun kannalta, mutta nyt kuntoilun lisäksi oli ajatus nähdä vähän maisemia. Niitä riitti. Välittömästi sain myös todeta, että niin ikään kunnon kannalta ei olla ihan kokonniemeä vastaavalla vaatimustasolla. Sekä Rigillä, että Pilatuksella parin tunnin jyrkähköön ylämäkeen tallailun jälkeen, ei ollut vielä edes näköhavaintoa huipusta ja jalat huusivat hoosiannaa. Useampaan otteeseen mainitut maisemat aiheuttivat kuitenkin sen, että ei tarvinnut edes harkita kääntymistä.  

Rigin vierailu ajoittui Juhannusta edeltävälle torstaille. Juhannustahan täällä ei vietetä samassa mittakaavassa, jos ollenkaan, kuin Suomessa. Päivällä siis kävin tekemässä ensimmäisen vuorilla patikointini ja, kun somessa alkoi paukkua illan suussa festari-, mökki- ja muita päivityksiä, itse seisoin kaatosateessa joukkueeni kanssa Kantons schulen rapuissa. Tosin tämä ei haitannut yhtään. Päin vastoin. Olin erittäin tyytyväinen näkemästäni jälleen kerran. Pieni sade ei haitannut yhtään, vaan joukkue paineli menemään koko treenin sen kummempia ihmettelemättä.

Koko Juhannusta en ollut ajatellut viettää kuitenkaan töissä. Perjantai illalle oli vielä sovittuna pari ns. töihin liittyvää tapaamista, tosin rennommissa merkeissä. Tuota ennen nappasin nykyisen maailman kansalaisen eli juniori Holmbergin mukaan ja käytiin tutustumassa naapuri kaupunki Luzerniin. On muuten kaunis kesä- ja varmaan talvikaupunkikin joki- ja vuorimaisemineen.

Lauantai ja sunnuntai olivat käytännössä kalenterissa vapaapäiviä. Koska säätiedotus lupasi viikonlopulle Alppien pohjoispuolella niin sanotusti "hirveää kuraa", olin jo aiemmin katsellut juna-aikatauluja tehdäkseni päiväreissun Luganoon, Etelä-Sveitsiin. Herr Moilanen kuitenkin soitteli perjantaina olevansa menossa Ticinoon viikonlopuksi ja kyseli hyppäänkö kyytiin lauantai-aamuna. Sepä sattui sopivasti. Myös juniori Holmberg päätti laajentaa maailman tietämystään ja hypätä kelkkaan. Aina kaikki ei mene kuitenkaan suunnitellusti. Moilanen oli sitä mieltä paikallistuntemuksineen, että Römperillä viiraa päässä, jos jään Sveitsin puolelle. Ilmeisesti tietämättä, että Römperillä viiraa luonnostaan päässä. Herra lupasi toimittaa Römperin Chiassoon, josta pääsee bussilla vartissa jutun kuvissa ylempänä näkyvälle Comolle. Hetken pohdinta (noin sekuntti) ja homma selvä. Sinne. Siinä vierähtikin kivasti sitten myöhään sunnuntaille, ennen Pig Farm Houseen palaamista. Ei ollut ihan perinteinen Juhannus, mutta mukavaa oli. Kyllä Otto tietää.

Synttäripäivää tulikin vietettyä sitten edellä mainitulla Pilatuksella maisemia ihaillessa ja vielä ennen lähtöä ehdin tutustua Alppien maisemiin veneretkellä Wierwaldstätter Seellä. Ensimmäiset kolme viikkoa menivät todella nopeasti. Yhteenvetona tuosta ajasta voin sanoa, että sen suurempia ongelmia ei niin sanotussa kotiutumisessa ollut. Pystyin hyvillä mielin toteamaan, että ainakaan ensimmäisen kolmen viikon jälkeen maitojunalle ei ole tarvetta. Joukkueen kanssa asia saatiin rullaamaan ja myös muut käytännön asiat hoituivat ilman sen kummempia kommervenkkejä. Tietysti aina on paljon uuden opettelua ja pieniä haasteita, kun käytännössä kaikki koko elämässä muuttuu. Se kuulunee asiaan. Tässä vaiheessa kaiken ollessa uutta ja ihmeellistä, ei myöskään osannut kaivata ystävien ja lähestein seuraa normaalia enemmän, koska takaraivossa oli tieto, että Suomeen palataan hyvinkin nopeasti vielä kuukaudeksi hakemaan kimpsut ja kampsut matkaan.

Nyt normaali arjen pyöriessä uskon tuon olevan suurin asia, jota Suomessa tulen kaipaamaan. Ystävät ja läheiset. Onneksi nykypäivänä on kaiken maailman verkkohärpäkkeet puhelimien lisäksi, joten yhteydenpito on melko vaivatonta. Alla vielä muutama kuva kesäkuun touhuiluista.

Palataan jossain vaiheessa,

Römperi

'