Tällä viikolla hommat täällä on käytännössä lähtenyt koulujen alun johdosta kunnolla käyntiin. On pukannut aika paljon treenien vetämistä, suunnittelua ja hommien alulle laittoa. Duunien ohella olen yrittänyt ja yritän kuroa tämän blogin pikku hiljaa niin sanotusti tähän päivään, mutta vielä parissa kolmessa jutussa ajattelin arjen ohella kertailla mennyttä kesää.

Juuri nyt tilanteeni on melko mukava siltä osin, että toimin vain valmentajana. Normaaliin arkirutiiniin kuuluu paljon harjoitusten suunnittelua, treeniohjelmien suunnittelua, organisoinnin suunnittelua, harjoituksia, valmennuspalavereja, pelaajapalavereja ja niin edelleen, mutta harjoituksia ja pelejä lukuun ottamatta omat aikataulut on mahdollisuus suunnitella itse.

Noiden itse valmennukseen liittyvien arkiaskareiden lisäksi olen liittänyt työnkuvaani Saksan opiskelua omatoimisesti vähintään 4 kertaa viikossa tunnin ajan, vaikka sitä ei minulta varsinaisesta työn puolesta velvoitetakkaan. Oppimisesta ei tietenkään todellakaan ole takeita. Se on jopa epätodennäiköistä, että tähän luupäähän tarttuisi yhtään mitään, mutta yritettävä on.

Itse harjoituksia kertyy kolmen eri joukkueen sekä parin talenttiryhmän kanssa yhdettoista viikossa, jotka jakautuvat jokaiselle arki-illalle, lauantai-aamulle sekä keskiviikko iltapäivään. Tiistaisin ja torstaisin aamulla koutsailen junnujen aamutreenejä kahdeksasta yhdeksään. Töitä siis riittää, vaikka aikaa toki muuhunkin on.

Jo aikaisin keväällä päätin, että se aika mikä tällä reissulla tullaan viettämään, koitetaan vetää niin sanotusti täysillä. Oli se viikko tai viisi vuotta. Täysillä siis myös treenien ulkopuolella. Oma ajatus oli ja on, että "vietä mahdollisimman vähän aikaa neljän seinän sisällä ja aina, kun sauma tulee, mene jonnekin ". Toistaiseksi olen onnistunut pitämään kiinni tästä tavoitteessa ja täytyy sanoa, että hienoja paikkoja on tullut nähtyä jo tässä vaiheessa. 

Kesäkuussa homma oli saatu hyvin käyntiin ja jo toisella viikolla alkoi löytymään arkirutiinien välistä aikaa tutustua lähiseudun maisemiin. Lähiseudun mahdollisuuksia täytyy kyllä pitää hyvinä. Esimerkiksi, jos hyppään Helsingin juna-asemalta junaan, pääsen parissa kolmessa tunnissa Kouvolaan tai Lappeenrantaan. Täällä suurin piirtein samoilla aikatauluilla on mahdollisuus vierailla Saksassa, Ranskassa, Liectensteinissa, Itävallassa tai vaikkapa Italiassa. En voi väittää, ettenkö tykkäisi. Lappeenranta ja Kouvola ovat toki myös mukavia paikkoja vierailla. Lappeenrannassa haluaisin itseasiassa vielä jonain päivänä asua. Mutta tällä hetkellä mukavilta paikoilta vierailla kuulostavat niin ikään Stuttgart tai vaikkapa Como-järvi Italiassa, joista jälkimmäisellä olen ehtinyt jo pariin otteeseen vierailemaan.

Olen myös hullaantunut täysin vuorilla patikointiin. Maisemat ovat jotain todella hienoa. Tätä lystiä en ikinä ennen ole harrastanut ja nyt olen jo muutaman kerran päässyt sitä kokeilemaan. Suunnitteilla on jo uusia reissuja, kunhan aika antaa periksi. 

Kun alun hommat alkoivat olemaan sillä mallilla kesäkuun puolen välin tienoilla, että pystyi miettimään muutakin kuin käytännön järjestelyjä ja töitä, ensimmäisenä piti nähdä tietysti Alpit läheltä. Kokonniemen laskettelurinnettä tuli viimeisen parin vuoden aikana rampattua ylös kävellen ja hölkäten aina silloin tällöin ihan kuntoilun kannalta, mutta nyt kuntoilun lisäksi oli ajatus nähdä vähän maisemia. Niitä riitti. Välittömästi sain myös todeta, että niin ikään kunnon kannalta ei olla ihan kokonniemeä vastaavalla vaatimustasolla. Sekä Rigillä, että Pilatuksella parin tunnin jyrkähköön ylämäkeen tallailun jälkeen, ei ollut vielä edes näköhavaintoa huipusta ja jalat huusivat hoosiannaa. Useampaan otteeseen mainitut maisemat aiheuttivat kuitenkin sen, että ei tarvinnut edes harkita kääntymistä.  

Rigin vierailu ajoittui Juhannusta edeltävälle torstaille. Juhannustahan täällä ei vietetä samassa mittakaavassa, jos ollenkaan, kuin Suomessa. Päivällä siis kävin tekemässä ensimmäisen vuorilla patikointini ja, kun somessa alkoi paukkua illan suussa festari-, mökki- ja muita päivityksiä, itse seisoin kaatosateessa joukkueeni kanssa Kantons schulen rapuissa. Tosin tämä ei haitannut yhtään. Päin vastoin. Olin erittäin tyytyväinen näkemästäni jälleen kerran. Pieni sade ei haitannut yhtään, vaan joukkue paineli menemään koko treenin sen kummempia ihmettelemättä.

Koko Juhannusta en ollut ajatellut viettää kuitenkaan töissä. Perjantai illalle oli vielä sovittuna pari ns. töihin liittyvää tapaamista, tosin rennommissa merkeissä. Tuota ennen nappasin nykyisen maailman kansalaisen eli juniori Holmbergin mukaan ja käytiin tutustumassa naapuri kaupunki Luzerniin. On muuten kaunis kesä- ja varmaan talvikaupunkikin joki- ja vuorimaisemineen.

Lauantai ja sunnuntai olivat käytännössä kalenterissa vapaapäiviä. Koska säätiedotus lupasi viikonlopulle Alppien pohjoispuolella niin sanotusti "hirveää kuraa", olin jo aiemmin katsellut juna-aikatauluja tehdäkseni päiväreissun Luganoon, Etelä-Sveitsiin. Herr Moilanen kuitenkin soitteli perjantaina olevansa menossa Ticinoon viikonlopuksi ja kyseli hyppäänkö kyytiin lauantai-aamuna. Sepä sattui sopivasti. Myös juniori Holmberg päätti laajentaa maailman tietämystään ja hypätä kelkkaan. Aina kaikki ei mene kuitenkaan suunnitellusti. Moilanen oli sitä mieltä paikallistuntemuksineen, että Römperillä viiraa päässä, jos jään Sveitsin puolelle. Ilmeisesti tietämättä, että Römperillä viiraa luonnostaan päässä. Herra lupasi toimittaa Römperin Chiassoon, josta pääsee bussilla vartissa jutun kuvissa ylempänä näkyvälle Comolle. Hetken pohdinta (noin sekuntti) ja homma selvä. Sinne. Siinä vierähtikin kivasti sitten myöhään sunnuntaille, ennen Pig Farm Houseen palaamista. Ei ollut ihan perinteinen Juhannus, mutta mukavaa oli. Kyllä Otto tietää.

Synttäripäivää tulikin vietettyä sitten edellä mainitulla Pilatuksella maisemia ihaillessa ja vielä ennen lähtöä ehdin tutustua Alppien maisemiin veneretkellä Wierwaldstätter Seellä. Ensimmäiset kolme viikkoa menivät todella nopeasti. Yhteenvetona tuosta ajasta voin sanoa, että sen suurempia ongelmia ei niin sanotussa kotiutumisessa ollut. Pystyin hyvillä mielin toteamaan, että ainakaan ensimmäisen kolmen viikon jälkeen maitojunalle ei ole tarvetta. Joukkueen kanssa asia saatiin rullaamaan ja myös muut käytännön asiat hoituivat ilman sen kummempia kommervenkkejä. Tietysti aina on paljon uuden opettelua ja pieniä haasteita, kun käytännössä kaikki koko elämässä muuttuu. Se kuulunee asiaan. Tässä vaiheessa kaiken ollessa uutta ja ihmeellistä, ei myöskään osannut kaivata ystävien ja lähestein seuraa normaalia enemmän, koska takaraivossa oli tieto, että Suomeen palataan hyvinkin nopeasti vielä kuukaudeksi hakemaan kimpsut ja kampsut matkaan.

Nyt normaali arjen pyöriessä uskon tuon olevan suurin asia, jota Suomessa tulen kaipaamaan. Ystävät ja läheiset. Onneksi nykypäivänä on kaiken maailman verkkohärpäkkeet puhelimien lisäksi, joten yhteydenpito on melko vaivatonta. Alla vielä muutama kuva kesäkuun touhuiluista.

Palataan jossain vaiheessa,

Römperi

'