8.6. Oli siis lähdetty matkaan. Lento laskeutui ajallaan Zürichin lentokentälle, jossa vastassa oli sportchef Domi. Kimpsut ja kampsut mukaan ja kohti ensimmäisen kolmen viikon väliaikaismajoitusta. Minua paljon käytännön asioissa ja tiedoissa auttaneet seuraan täksi kaudeksi tullut Otto Moilanen ja miesten päävalmentaja Japi Riihimäki olivat ennakkoon varoitelleet, että kyseessä ei nyt välttämättä ole mikään viiden tähden Haikon Kartano, joten mielenkiinnolla odottelin minkälaista luukkua pukkaa ensimmäisille viikoille. 

Kun mestoille lopulta päästiin, en voi todeta äijien olleen hirveästi väärässä. Onneksi ammattimiehet olivat koutsanneet noviisipojan hyvin, joten ensivaikutelma ei tullut niin sanotusti puskista. Kämppä sijaitsi sikalan kupeessa ja haju, kaikki kolot ulkoa ja sisältä mukaan laskien, oli vähintäänkin eksoottinen. Kämpiksinä samassa talossa oli Jussi Luomaa lukuunottamatta muutamia eri Euroopan kansalaisuuksia omaavia rakennustyömiehiä. Kyseessä ei siis ollut sveitsiläisen erittäin vaikuttavan infrastruktuurin ja vuoristoidyllin paras tekele. Nimesin talon heti "Pig Farm Houseksi", mutta yritin saada sen kuulostamaan muiden korvissa tietysti "big farm houselta". Ei aina onnistunut. Luukku oli siis luukku sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta itse en ole kovin nirso näissä asioissa, joten sai kelvata. Kämpästä ei siis sen enempää. Siellä pystyi nukkumaan ja that's it. Enough for me.

Tai no, yksi sattumus pitänee vielä kertoa Pig Farm Housen meiningistä. Eräänä aamuna noin puolentoista viikon majailun jälkeen heräsin puoli seitsemältä tolkuttomaan tärinään ja meteliin. Aluksi luulin, että koko talo on romahtamassa maantasalle, mutta siitä ei ollut kyse. Se oli vain keittiö, jolle kävi näin. Tai ei se varsinaisesti romahtanut, vaan sveitsin poika oli tullut hommiin. En nyt muista nimeä, mutta olkoon tässä yhteydessä vaikka Hubert. Kun siis uskaltauduin noin viiden minuutin tunnustelun jälkeen ylös sängystä ensin todettuani, että kyseessä ei ole maanjäristys tai koko talon romahtaminen, avasin huoneeni oven ja totesin, että paikalla on Hubert vähintään katuporan kokoisen työkoneen kanssa ja keittiöstä ei ole jäljellä enää kuin seinät ja katto. Hubert katsoi hymy kasvoillaan meikäläisen ovelle päin, josta tuijottelin hölmönä kalsareissani ja totesi, gute morgen, alles gut? Ja, alles gut ja hymy takaisin... Jos olisin osannut, olisi vastaus saattanut kuulostaa enemmän "No mitäpä luulet" -tyyliseltä... Ja, alles gut, paitsi mun keittiö ja se, että en kuule edes omia ajatuksiani. Ja se, että vedät katujyrällä meikäläisen väliaikaiskeittiötä matalaksi kuuden aikaan aamulla. Että sellasta. 

Keittiöremppa oli ajoittunut siis oleskeluni ajalle, mutta sain myöhemmin luvan käyttää alakerran keittiötä, joten homma sujui. Itseasiassa, ei talo niin kauhea ollut ja seura on muutenkin hoitanut kaiken erittäin hyvin. No se ensimmäisen kolmen viikon kämpästä. 

Illalla olikin aika sitten suunnata ensimmäisen kerran hallille. NLA:n treeniohjelmassa oli punttiharjoitukset ja samassa hallissa toisen valmentamani jengin U21A-joukkueen lajitreenit. Ennen treenien alkua olin sopinut naisten jengin kapteeniston kanssa palaverin. Halusin päästä heti kärryille edellisen reilun viiden viikon harjoitusten kulusta. Ensimmäisenä paikalle paukahti edellisen kauden kapteeni Marjut Mäkelä. Emme tunteneet varsinaisesti toisiamme Suomen ajoilta, mutta puhelimessa olimme puhuneet useamman kerran maaliskuusta alkaen. Normi kättelyt ja kuulumisten vaihdot siinä sitten muita odotellessa. Seuraavana paikalle ilmestyikin sitten Saksan maajoukkueen kapteeni Franziska Kuhlmann. Japi oli jossain vaiheessa yrittänyt koutsata allekirjoittanutta tähän Keski-Euroopan poskelle pussailu hommeliin, mutta en ollut juurikaan noteerannut asiaa. Olisi ehkä kannattanut. Franzi täräytti ensimmäisenä iholle ja pussailut kehiin. Allekirjoittanut kesti perässä toiselle poskelle asti ja homma seis. Kuhlmann katsoi hieman hölmistyneenä ja kysyi sitten vuorotellen minuun ja Marjutiin katsellen, että eikö teillä Suomessa tehdä hommaa, kuin kahdesti? Marjut sai naurunsa seasta todettua, että eihän meillä Suomessa mitään lipomista ekoilla treffeillä harrasteta. Jaahas. Sehän lähti hyvin käyntiin Römperi. No palaveri saatiin pidettyä ja homma tuntui olevan niin hyvin kunnossa, kuin se vain tässä tilanteessa voi olla. Seuraavana sitten lyhyt esittely joukkueelle ja viikon ohjelman läpikäynti sekä keskiviikkona edessä olevasta varsinaisesta "aloituspalaverista" muistutus.  

Varsinaisen punttitreenin joukkue teki itsenäisesti minun aina välillä seuratessa sivusta ja jutustellessa yksittäisten pelaajien kanssa. Välillä siksi, että kävin esittäytymässä tietysti myös U21A-joukkueelle ja seurailin molempia harjoituksia vuorotellen sekä yritin opetella samaan aikaan kahden joukkueen pelaajien nimiä siinä sivussa. 

Homma näytti molemmilla joukkueilla toimivan ja ensi vaikutelma oli hyvä. Treenien jälkeen illalla Pig Farm Houselle suunnattuani, voin sanoa olleeni väsyneempi kuin miesmuistiin. Rallienglannin vääntäminen sekä jatkuva pakko keskittyä vieraaseen kieleen ja sen ymmärtämiseen ei ole ihan yksinkertainen juttu. Tuota normaalista poikkeavaa väsymystä jatkuu vieläkin aina päivän päätteeksi. Ei tosin enää samassa mittakaavassa, kuin alussa. 

Tästä puheen ollen, nyt onkin aika taas painua pehkuihin ja valmistautumaan uuteen viikkoon. Gute nacht! 

Römperi

ps. Itse lukaalista ei siis jostain syystä kuvia ole, mutta alla muutama räpsy ensimmäisen viikon aamulenkeiltä Pig Farm Housen naapurustosta. 

​​​